swe
fin


<<--

Suomiteknon veteraani Michael Diekmann

Mikael Diekmann Michael Diekmann alias Crc, Harrison Fnord, tuttavallisemmin Miksu, on Virran toinen perustajajäsen.
- Isällä oli ja on edelleen suhteellisen kattava levykokoelma, jota tuli pikkupoikana selailtua. Käteen osui Jean Michael Jarren Oxygene.

Vuosina 1994-1996 konemusiikkirintamalla tapahtui paljon. Vuoden 1988 acid-house-buumi oli jo ohitettu, bileitä järjestetty Suomessakin jo yli viisi vuotta, uusia tyylisuuntia syntyi vauhdilla ja konemusiikin pariin tuli jatkuvasti uusia ihmisiä ympäri maailmaa. Harva tavallinen kaduntallaaja kuitenkaan tiesi konemusiikista mitään: konemusiikin elementtien lainaaminen pop-musiikkiin oli vasta alkanut, ja U96, Haddaway, 2 Unlimited olivat todellisten harrastajien mielestä yhtä lailla konemusiikkia kuin Music Televisionilla ja radiossa tänä päivänä pyörivät konemusiikkirytmeillä varustetut pop-rallit. Pieni joukko suomalaisia tietokoneharrastajia oli kuitenkin jo löytänyt konemusiikin: tunnetuin suomalainen kotitekoisen teknon tekijäporukka Virta syntyi vuonna 1995.

Michael Diekmann alias Crc, Harrison Fnord, tuttavallisemmin Miksu, on Virran toinen perustajajäsen. Kiinnostus konemusiikkiin heräsi kuitenkin jo paljon ennen vuosia 1994-1996:
- Isällä oli, ja on edelleen, suhteellisen kattava levykokoelma, ja niitä tuli pikkupoikana selailtua. Käteen osui Jean Michael Jarren Oxygene jonka kansikuva sai pikkupojan tuijottamaan sitä tuntikaupalla, muistelee Miksu, joka oli tuolloin kymmenen vuotta vanha.
- No, tietenkin sitä piti sitten kuunnella, ja kyllähän se heti kolahti. Se musiikki oli jotain sellaista mitä ei aiemmin ollut kuulunut mistään. Myös Kraftwerk osui kouraan samasta levyläjästä.

Bleep!

Michael siis koki ensimmäiset elämyksensä elektronisen musiikin parissa sangen nuorena, ennen kuin varsinainen "teknon vallankumous" oli edes alkanut. Vuodet vierivät, ja tarina jatkuu:
- Sittemmin näin yhden dokumentin konemusasta ja siellä soi Test-tone-niminen juttu, jossa videona oli pong-videopeli ja bleepit (eli piippaukset) menivät pallon osumien tahdissa. Kuulin vain että musatyylin nimi on bleep, ja sitähän oli sitten jostain löydettävä, kertoo Miksu.
- Menin sitten Helsingissä isän työpaikan lähellä olevaan levykauppaan ja kysyin myyjältä, olisiko moista bleep-musaa myynnissä. Myyjä kertoi, ettei sitä enää tehdä, mutta joku hemmo oli siinä levyostoksilla ja se meni ja selaili mulle 5 levyä ja sanoi että tämä on melkein bleeppiä, mut tätä kutsutaan acidiksi, muistelee tällöin 14-vuotias Miksu.
- No, tää acid kolahti sitten täysin vaikken tiennyt juurikaan mistään mitään, ja ostin ne levyt.
Vuosi oli 1991, ja acid-housen liikkeellepanemana teknoliike oli aloittanut räjähdysmäisen leviämisensä ympäri maailmaa. Harrastajapiirit olivat Suomessa kuitenkin pieniä, eikä maailmalla edes popmusiikkiteollisuus ollut vielä löytänyt konemusiikkia.

Tietokonenörtit ja mod-musiikki

Commodore Amigan ruhtinaalliset neljä äänikanavaa houkuttivat monia tietokoneharrastajia kokeilemaan musiikintekoa, vaikka musiikkia tehtiinkin jo Commodore 64n SID-äänillä. Amiga kuitenkin pystyi toistamaan sampleja, ja mod-formaatin neljä kanavaa synnyttivät oman yhteisönsä: purkkeihin, eli BBSiin (Bulleting Board System) modeemeillaan soittelevan musiikinharrastajien ryhmän. Mod-formaatissa olevat biisit siirtyivät puhelinlankoja pitkin koneelta toiselle. Miksukin tutustui musiikin tekemiseen jo Commodore 64llä:
- Ekat musakokeilut tuli C64llä joskus 1988 aikoihin, kolmella kanavalla pelailin SID-äänillä... helvetin hauskaa oli mutta eipä sitä kai musiikiksi voinut sanoa.
Amiga oli kuitenkin se kone, jolla Virran biisit syntyivät. Aikaa kului, Miksu kiinnostui itsekin mod-musiikista ja sijoittui Amiga City-nimisen BBSsän järjestämässä kilpailussa biisillään viidenneksi. Käynnit kaapelitehtaalla järjestetyissä bileissä vuosina 1992 ja 1993 lähensivät entisestään suhdetta teknoon, ja Virran synty läheni...

Virta syntyy

- Noissa bileissä ja vanhoja kavereita tapaillessa Helsingissä tapasin Laurin, alias Mudiksen. Yhtenä iltana 1996 sitten istuttiin ja soiteltiin modeemilla kun tuli idea, että pistetään pystyyn uusi musaporukka ja julkastaan jotain kovempaa teknomusaa, jota ei silloin mod-formaatissa ollut olemassakaan, kertoo Miksu ja jatkaa:
- Ensin tehtiin samana iltana kaksi raitaa Korg Mono/Polyn äänillä, biisien nimet oli Sisäinen ja Ulkoinen, ja aliaksetkin keksittiin silloin: Crc ja Lego, valaisee Miksu sittemmin kulttimaineen saaneen Virran alkuvaiheita. Pojat eivät odottaneet kuitenkaan suurta suosiota tai mainetta, kunhan tekivät jotain hauskaa ja erilaista.
- Viikkoa myöhemmin ajateltiin sitten että perkele, keksitään oikea nimi ja pistetään nuo kovalevyllä lojuvat modit hyötykäyttöön. Biisejä kasaantui yhteensä 12 ja ryhmän nimi Virta tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nämä biisit sitten laitettiin kahteen eri BBSsään, eikä sen kummempia ajateltu. Aikaa kului.

<<--


ma ti ke to pe la su
30 31 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 1 2 3
<< marraskuu17 >>
House
Tekno
Trance
Hard House
Chill
D'n'B
Elektro
Oldskool
Psy
Muut
kaikki/pois
tänään
mar
jou
tam
hel
maa
huh
tou
kes
hei
elo
syys
lok
vko/kk
HKI
TRE
TKU
muut
now with: less calories
:: kalenteri
:: palaute
:: uutiskirje
:: viimeksi muutettuja

10.05.2005Red Bull Music Academyyn Seattleen etsitään osanottajia juuri nyt!
05.04.2005Ian Pooley@Helsinki Club 01052005
04.03.2005Braindance sykkii Kalliossa
17.08.2004RANK 1 SUOMEEN (www.rank-1.com) // BACKLASH 01
06.08.2004ISEA 2004
26.07.2004Uuden Musiikin Festivaali - UMF 6.-7.8.2004, Suomen Turussa
16.04.2004[reiv:]-klubi keskiviikkona 21.4
04.02.2004FINNISH CLUB AWARDS
18.11.2003Synchronicity lauantaina 22.11.2003
15.10.2003Aalto-livekokoonpano


ELIOT NESS // BEAT BOX
every wednesday 21-23
95.2Mhz @ Radio Helsinki

the technoshow on earth
www.radiohelsinki.fi
Mainosmyynti : http://www.whiterabbit.fi